Gonioskopia
Lappalaiskoirat ry avustaa kammiokulman tähystyksiä eli gonioskopiatutkimuksia 20 eurolla per koira.
Avustuksen saamiseksi omistajan tulee lähettää lukemiskelpoinen skannaus tai valokuva silmätarkastuskaavakkeesta osoitteeseen jalostustoimikunta@lappalaiskoirat.fi ja sitoutua siihen, että silmätarkastuskaavakkeeseen kirjattu diagnoosi julkaistaan jalostustoimikunnan ylläpitämässä Lappalaiskoiratietokannassa. Myös paperikopion lähettäminen on mahdollista (postitusosoitteen voi pyytää sähköpostitse em. osoitteesta).
Avustusta maksetaan vain Suomessa asuville Lappalaiskoirat ry:n jäsenten omistamille koirille. Avustus koskee 9.2.2022 eteenpäin gonioskopiatutkittuja koiria ja sitä maksetaan 200 ensimmäiselle. Lappalaiskoirat ry:n hallituksen päätöksen 1.11.2022 mukaisesti koira voi saada avustuksen tähän tutkimukseen yhden kerran elämänsä aikana.
Mikäli koirallasi tai sen lähisukulaisella on todettu glaukooma, katso myös Lappalaiskoirat ry:n avustus glaukooman perinnöllisyystutkimuksen näytteenottoon.