Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Koiratanssi

Koiratanssi on koiraharrastuslaji, jossa koira ja ohjaaja suorittavat erilaisista tempuista koostuvan ohjelmakokonaisuuden musiikin tahdissa. Koiratanssissa on valittavana kaksi kilpailulajia: freestyle ja HTM eli Heelwork to Music. Freestyle on nimensä mukaisesti vapaamuotoisempaa ja usein suurelle yleisölle tutumpaa kuin HTM. Heelwork to Musicissa koira ei saa olla esityksen aikana yli kahden metrin päässä ohjaajasta, ja ohjelmasta 75 prosenttia täytyy koostua ennalta määrätyistä seuraamispositioista eripuolilla ohjaajaa.

Koreografiat esityksiin suunnitellaan yleensä itse. Pituutta ohjelmalla on oltava 1,5-4 minuuttia. Alokasluokassa riittää lyhempi ohjelma ja ylemmissä luokissa olisi pituuden myös oltava hieman pidempi. Luokkamääräisiä pituusrajoja ei kuitenkaan ole, vaan sopiva pituus tulee lähinnä siitä, että kerkeää esittää riittävän monipuolisen koreografian luokkaan nähden. Ylemmissä luokissa olisi esityksessä oltava myös vaativampia liikkeitä tai liikesarjoja, kuin alokasluokassa. Esimerkiksi selän takana tai kaukana ohjaajasta tapahtuvia liikkeitä. Kehässä ei saa olla talutinta, makupaloja, eikä motivointivälineitä koiralle. Haukkuminen kesken esityksen vähentää pisteitä.

Kilpailuluokkia on kolme: alokasluokka, avoin luokka ja voittajaluokka. Niissä edetään edellä mainitussa järjestyksessä. Kilpailuissa on vähintään kolme tuomaria, jotka arvostelevat suorituksen teknisen laadun (liikkeiden määrä ja laatu) ja taiteellisen vaikutelman (yhtenäisyys ja kumppanuus sekä koreografia). Tuomareiden pisteiden keskiarvosta lasketaan kokonaispisteet koirakolle. Jos kokonaispisteissä tuomareiden keskiarvon molemmat osa-alueet ylittää 80 pistettä saa koirakko tulokseksi KUMA:n, eli kunniamaininnan. Yhden KUMA:n saatua koirakko voi edetä kilpailuluokassa seuraavaan ja viimeistään kolmen KUMA:n jälkeen siirtyminen on pakollista. Voittajaluokasta kunniamaininnan saanut koira palkitaan sertifikaatilla ja kolmella sertifikaatilla valioituu koiratanssivalioksi. Valioitua voi sekä freestylesta, että HTM:sta. Kilpailujen lisäksi koiratanssin yksi osa-alue on erilaiset näytökset.

Lajissa on suotavaa pukeutua myös esitykseen sopivasti. Koiralla saa olla kilpailuissa vaan kaulain tai kaulaimeksi tulkittava asuste, mutta ohjaaja voi pukeutua vapaasti. Kehässä saa olla myös apuvälineitä, mutta niiden pitäisi liittyä myös ohjelmaan, eikä niitä saa käyttää koiran leikittämiseen.