Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Malla-Kaarnikan tarina

Kuka on Malla-Kaarnikka?

Malla-Kaarnikka on nyt 11-vuotias rekisteröity suomenlapinkoira, joka elelee tavallista kotikoiran elämää seitsemän koiran perheessä.

Miten/mistä ja milloin MK tuli teidän laumaan?

Malluainen tuli meille helmikuussa 2017 Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kautta, pari viikkoa ennen 10-vuotissyntymäpäiväänsä. HESY:lle koira oli päätynyt, koska sen omistaja sai käräjäoikeuden päätöksellä eläintenpitokiellon ja tuomion eläinsuojelurikoksesta. Malla-Kaarnikka oli yksi useista kymmenistä koirista, jotka viranomaiset haltuunottivat tammikuussa 2017 ja valtio luovutti koirat eri eläinsuojeluyhdistyksille, jotta niille voitiin etsiä uudet kodit.

Millaisessa kunnossa MK tuolloin oli?

Malla-Kaarnikka oli meille tulleessaan ehtinyt olla eläinsuojeluyhdistyksellä jo muutaman viikon. Sen huopunut turkki oli ajeltu ja karvan alta löytyneen tulehduksen ja märkivien puremahaavojen hoito oli aloitettu. MK:n huonokuntoisia hampaita oli hoidettu ja se oli steriloitu. Meille tullessaan Malla-Kaarnikka oli siis useilla lääkekuureilla, sen ihoa piti hoitaa antiseptisella shampoolla pesten pari kertaa viikossa ja kroonisen tulehduksen hoitamiseksi korvia puhdistettiin ja lääkittiin muutaman kerran päivässä. Eläinlääkärissäkin asioitiin näissä merkeissä vielä joitakin kertoja ensimmäisen vuoden aikana. Malla-Kaarnikka oli myös erittäin ylipainoinen ja täysin lihakseton. Sen takapää petti alta välillä aivan yllättäen, eikä se kyennyt nousemaan kahta rappusta asuntoomme. Se jaksoi kävellä vain muutamia satoja metrejä kerrallaan. Sisällä koira oli hyvin sulkeutunut ja vetäytyi mieluiten nurkkaan makaamaan pää seinää kohti, eikä se reagoinut puhutteluun tai kosketukseen mitenkään. Äkillisiä liikkeitä koira pelkäsi ja pyrki pakoon silmittömän kauhun vallassa, jolloin se saattoi vaikka juosta päin seinää. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat siis lisäten hiljalleen liikuntaa, opetellen jumppailemaan lihaskuntoa paremmaksi, ja totuttaen koira käsittelyyn sekä ylipäänsä kaikkeen mitä koira tavallisessa arkielämässä joutuu kohtaamaan.

Entä nyt? Miten Malla-Kaarinkalla menee?

Malla-Kaarnikka kuntoutui hämmästyttävän nopeasti. Sen paino saatiin vuodessa tippumaan 26 kilosta 18 kiloon ihan vain tarjoamalla sille sopiva määrää laadukasta ruokaa ja pidentämällä ulkoiluita pikkuhiljaa alun vartin hitaista tallusteluista aina muutama minuuttia päivässä lisää, kunnes se jaksoi kulkea jo parin tunnin lenkit iloisena. Kun liikakilot karisivat, keveni askel muutenkin, ja lihaskunnon kasvaessa koira oppi hallitsemaan liikkeitään paremmin ja pian sujuivat jo metsälenkitkin epätasaisella polulla ilman, että koira tuiskahti jatkuvasti nenälleen.

Tällä hetkellä Malla-Kaarnikka on perusterve 11-vuotias, joka käyttäytyy kuin mikä tahansa tavallinen kotikoira. Paljon on auttanut että koiralla on perusluonne kunnossa. Malla-Kaarnikka on ystävällinen, tasapainoinen ja melko rohkeakin koira, joka nopeasti oppi luottamaan ihmisiin ja alkoi vastata hienosti positiiviseen vahvistamiseen perustuvaan koulutukseen. Vastoin odotuksiani Malla-Kaarnikasta on tullut erittäin mukavasti irtipidettävä, se kulkee metsälenkit vapaana ja tulee aina juoksujalkaa kutsusta luokse.

Suurin ongelma on entisen tarhakoiran melko liberaali sisäsiisteyskäsitys. Vaikka Malla-Kaarnikka noin periaatteessa osaa pidetellä ja tehdä asiansa ulos, saattaa se silloin tällöin myös pissailla sisälle. Malla-Kaarnikka ei myöskään viihdy ulkona aidatulla pihallamme yhtään, vaan vilahtaa samantien sisälle jos ovea vähänkin raottaa. Iltaisin Mallukan joutuu viemään hihnassa pissalle, muuten se vain köllöttelisi pehmeässä koiranpedissään leivinuunin lämmössä ja pissaisi sitten yöllä olohuoneen matolle. Olenkin todennut, että Malla-Kaarnikalla on pihakoiraelämästä kiintiö täynnä ja se ei halua enää luopua saavutetuista edusta, kuten lämmitetystä sisätilasta ja pehmeistä pedeistä.

Mitä kaikkea MK on teillä puuhaillut?

Jokapäiväisen lenkkeilyn lisäksi Malla-Kaarnikka on käynyt mukanamme retkeilemässä. Se katsoo muilta koiriltamme mallia ja menee sitten perässä, onpa kyse riippusillasta, kanootista tai ensimmäisestä telttayöstä. Malla-Kaarnikka oppi leikkimään leluilla seurattuaan muutaman kuukauden muiden koiriemme touhuja ja nykyään se onkin koukussa vinkuleluihin ja on hiljalleen oppinut myös miten ihmisen kanssa voi leikkiä. Ensimmäiset neljä kuukautta tuntui, ettei mitään varsinaista lajitreenaamista oikein voi edes ajatella koiran kanssa, joka ei ollut ikinä ”oppinut oppimaan” tai tottunut tekemään yhteistyötä ihmisen kanssa, mutta kun sinnikkäästi jatkoin yrittämistä se eräänä päivänä yllättäen tuntui tajuavan miten sen oma toiminta vaikuttaa palkkioiden saamiseen. Sen jälkeen koira on oikein kärttänyt päästä mukaan treeneihin ja yrittää aina kovasti ja innoissaan.

Aloitimme rally-tokon harrastamisen Malla-Kaarnikan oltua meillä noin puoli vuotta, koska ajattelin että se olisi hyvää jumppaa ja mukavaa yhteistä puuhaa ihmisen kanssa. Malla-Kaarnikka innostui treeneistä niin kovasti, että lopulta selvitin miten saisin sille uuden rekisteripaperin edelliselle omistajalle jääneiden papereiden tilalle ja ilmoitin sen myös viralliseen rally-tokokilpailuun, jossa se häntää heiluttaen suoritti omalla tasollaan oikein mukavan hyväksytyn tuloksen. Rallyn lisäksi Malluainen on päässyt muiden koirieni treeneissä vähän kokeilemaan mm. agilityä mummokoiralle sopivilla pikkuhypyillä, palveluskoirien henkilöhakua, jäljestämistä ja jopa lammaspaimennusta.

Terveisesi koiraväelle?

Rescuekoiran ottamista harkitsevan kannattaa miettiä mihin tarkoitukseen hän haluaa koiran. Jos toiveet koiralle ovat kovin yksityiskohtaiset, on rescue huono vaihtoehto. Sen sijaan jos on mahdollisuus tarjota koti koiralle ilman minkäänlaista ennakko-odotusta siitä, millaisen koiran saa, voi rescue yllättää iloisesti. Aiempi koirakokemus auttaa välttämään monta karikkoa ja ymmärtämään paremmin koiran elekieltä ja käytöstä, joka on erityisen tärkeää jos koira on arka tai tulee oloista, joissa se ei ole oppinut luottamaan ihmiseen. Koiralle tulee antaa aikaa sopeutua elämänmuutokseen ja monessa asiassa opetus pitää aloittaa kuin pikkupennun kanssa, eli rescue ei välttämättä ole ”helppo ja rauhallinen aikuinen koira” vaan pikkupennun käytöstavoilla, mutta aikuisen koiran voimilla ja vieteillä varustettu koira, jolla saattaa olla monenlaisia erityistarpeita. Meille Malla-Kaarnikka kuitenkin näytti, että parhaimmillaan rescuesta kuoriutuu aivan ihastuttava kotikoira, ja että vanhallekin koiralle kannattaa tarjota mahdollisuus uuteen elämään.

Malla-Kaarnikan aika tuli täyteen toukokuussa 2023.

Kun tammikuussa 2017 päätimme ottaa kotiimme vanhan ja monisairaan koiran, ei kukaan takuulla olisi arvannut, että saisimme yli kuusi vuotta hyvää koiranelämää yhdessä. 16,5 vuotta on kunnioitettava ikä mille tahansa koiralle, saatika sellaiselle, joka on elänyt hyvin suuren osan elämästään ala-arvoisen huonosti hoidettuna. Vuosien varrella paljastui monta vanhan elämän merkkiä: vammoja ja pitkään vaivanneita sairauksia, joita ei ikinä ollut hoidettu, ja jotka iän myötä alkoivat uudestaan vaivaamaan. Viimeiset pari vuotta elettiinkin jatkuvan kipulääkityksen voimin, mutta lopulta tuli aika päästää ystävä lähtemään viimeiselle matkalleen.


Malla-Kaarnikka nautti viimeiseen asti automatkoista, retkistä niin lähiluontoon kuin ympäri Suomen, käynneistä kahviloissa ja etenkin pehmeissä pedeissä torkkumisesta, kun joku helläkätinen rapsuttaa niskasta. Malluainen oli jatkuvasti läsnäoleva muistutus siitä, miten menneisyyttään ei pysty muuttamaan, mutta sen ei tarvitse antaa estää tästä päivästä nauttimista. Päätös ottaa huonosti hoidettu vanha eläinsuojelutapaus vastuullemme ei syntynyt hetken mielijohteesta, ja hyvä niin, sillä koiran kuntouttaminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä ja se toi tullessaan myös ison kasan eläinlääkärilaskuja. Vielä enemmän saimme silti iloa, riemukasta hännänheilutusta ja pehmeän kuonon vaativia tuuppauksia, kun Malla-Kaarnikka säännöllisesti muistutti meitä murehtimaan vähemmän ja keskittymään olennaiseen, kuten vanhan koiran lempeään silittämiseen.

Teksti & Kuvat Jenni Punttila