Suomenlapinkoirien jalostustiedustelut - urosten hyväksyntämäärät

Täältä löydät jalostustoimikunnan tiedotteet
Taru Vallius
Viestit: 2317
Liittynyt: 27.03.2008 16:05
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Suomenlapinkoirien jalostustiedustelut - urosten hyväksyntämäärät

Viesti Kirjoittaja Taru Vallius » 27.03.2018 13:25

Urostiedustelun tehnyt kasvattaja saattaa törmätä tilanteeseen, ettei saa hyväksyntää kysymälleen urokselle, koska uros on hyväksytty lähiaikoina useammalle nartulle. Suomenlapinkoirien jalostustoimikunta ei voi antaa määrättömästi hyväksyntöjä yhdelle urokselle, vaikka kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät eivät välttämättä olekaan toteutumassa. Koska mahdollisuus toteutumiseen on kuitenkin otettava huomioon, on myös hyväksynnöissä oltava rajansa. Olemme päätyneet siihen, että annamme yhdelle urokselle puolen vuoden sisällä enintään kolme hyväksyntää, riippuen mm. uroksen omasta iästä, omista terveysriskeistä ja aiemmasta pentumäärästä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan kuitenkin seuraamaan jos jokin yhdistelmä ei olekaan toteutunut tai kysymään välillä myös uroksen omistajilta, mitkä hyväksytyistä yhdistelmistä mahdollisesti ovat oikeasti suunnitelmissa, että voimme antaa uusia hyväksyntöjä urokselle. Siksi joskus on mahdollista nähdä useampikin hyväksyntä yhdelle ja samalle urokselle. Kolme hyväksyntää ei tarkoita, että jalostustoimikunta haluaisi ko. uroksen saavan heti ne pentueet, vaan sekin sisältää jo varaa epäonnistumisiin ja muihin suunnitelmiin.

Myös urosten nuorten pentueiden määrät vaikuttavat hyväksyntöjen saantiin, eli mikäli uroksella on useampi nuori pentue, ei sitä voida heti hyväksyä uusiin yhdistelmiin. Näissä tapauksissa toivotaan urosten pentueiden saavan vähän ikää ja terveystarkastustietoja ennen kuin uros voidaan hyväksyä uusille nartuille. Myös uroksen ikä otetaan huomioon; nuori uros, jolla on useampi pentue, ei saa niin helpolla hyväksyntöjä verrattuna vanhempaan, vähänkäytettyyn urokseen vaikka sillä olisi pari nuorta pentuetta.

Pyrimme tarkkailemaan myös ulkomaiden pentueita, nykyisin kun sperma ja urokset kulkevat tarvittaessa nopeaakin tahtia eri puolille maailmaa. Näin eri maiden omat linjat alkavat olla pääosin historiaa ja siis ulkomaidenkin jalostusvalinnat heijastelevat Suomeen.

Tässä haluammekin vielä muistuttaa, että suosikaa vanhempia, vähänkäytettyjä uroksia ja antakaa nuorille uroksille aikaa. Useimmat uroksen omistajat onneksi osaavatkin sanoa välillä myös ei ja vähintäänkin odottaa mitä edellisistä tuli ennen kuin lupautuvat uusiin pentueisiin. Jos uroksella on jo pentue tai pari, niin katsokaa rauhassa mitä ne jättävät!