Tänään on torstai 19. lokakuuta 2017

In english    Sivukartta    Etusivulle

ROTUMÄÄRITELMÄ: LAPINPOROKOIRA

Rotumääritelmä (pdf)

Rotumääritelmän tulkintaohje (pdf)

FCI ei ole vielä vahvistanut lapinporokoirien uudistettua rotumääritelmää.

KÄYTTÖTARKOITUS:

Porojen paimennukseen käytettävä koira.

LYHYT HISTORIAOSUUS:

Saamelaiset ovat jo vuosisatoja käyttäneet lapinporokoiran tyyppisiä koiria porojen paimennukseen. Porokoirien rotuunotto aloitettiin 1950-luvulla, jolloin nykyinen suomenlapinkoira ja lapinporokoira vielä katsottiin samaksi roduksi. Omaksi rodukseen lapinporokoira erotettiin 10.12.1966, koska oli todettu, että oli olemassa kaksi erityyppistä poroa paimentavaa koiraa.

YLEISVAIKUTELMA:

Keskikokoinen, selvästi korkeuttaan pitempi paimenpystykorva. Voimakas luusto ja lihaksisto, jäntevä, ei kuitenkaan saa vaikuttaa raskasrakenteiselta. Sukupuolileima on selvä. Karvapeite on kehittynyt arktiseen ilmastoon sopivaksi.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA:

Rungon pituus on noin 10% säkäkorkeutta suurempi. Rintakehän syvyys on noin puolet säkäkorkeudesta.

KÄYTTÄYTYMINEN/LUONNE:

Oppivainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palveluhaluinen. Työssään herkkähaukkuinen.

PÄÄ:

Pitkänomainen. Kuono-osa on hieman kalloa lyhyempi.

KALLO-OSA:

Kallo:

Päälaki on hieman kupera.

Otsapenger:

Loiva, otsauurre on erottuva ja kulmakaaret selvät.

KUONO-OSA:

Kirsu:

Musta tai ruskea.

Kuono:

Kuononselkä suora. Kuono on sekä ylhäältä että sivulta katsottuna tasaisesti kärkeä kohti kapeneva.

Huulet:

Tiiviit.

Leuat/Hampaat:

Leuat ja hampaat voimakkaat. Leikkaava purenta. Normaali hammaskaavio.

Posket:

Poskikaaret ovat selvät.

Silmät:

Mieluiten tummat, kuitenkin karvapeitteen väriin sopivat. Eloisat ja melko etäällä toisistaan. Muodoltaan soikeat. Ilme on älykäs, nartulla myös nöyrä.

Korvat:

Pystyt, keskipitkät, melko etäällä toisistaan, tyvestä leveähköt. Ne ovat sisäpuolelta, varsinkin alaosasta, tuuheakarvaiset. Hieman pehmeät korvat sallitaan.

KAULA:

Voimakas ja keskipitkä, sulavasti lapoihin liittyvä. Ei löysää kaulanahkaa.

RUNKO

Säkä:

Erottuva.

Selkä:

Voimakas ja lihaksikas.

Lanne:

Lyhyt ja lihaksikas.

Lantio:

Melko pitkä ja hieman viisto.

Rintakehä:

Syvä, pitkä ja tilava, ei kovin leveä. Kylkiluut ovat selvästi kaareutuneet.

Alalinja ja vatsa:

Vatsaviiva vain loivasti kohoava.

HÄNTÄ:

Keskipitkä, tuuhea ja matalalle kiinnittynyt. Levossa riippuva; liikkeessä selkälinjan jatkeena tai löysällä kaarella, mutta ei saa nousta selän päälle. Hännän liike voi olla myös pyörivää.

RAAJAT

ETURAAJAT:

Yleisvaikutelma:

Vahvat, voimakkaiden lihasten runkoon kiinnittämät, kuitenkin vapaasti liikkuvat. Lihaksikkaat ja hyvin kulmautuneet. Edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset.

Lavat:

Viistot ja lihaksikkaat.

Kyynärpäät:

Eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, tiiviisti rungon myötäiset, suoraan taaksepäin suuntautuneet.

Kyynärvarret:

Pystysuorat.

Ranteet:

Jäntevät ja joustavat.

Välikämmenet:

Sivulta katsottuna hieman viistot mahdollistaen joustavat liikkeet.

Etukäpälät:

Soikeahkot, joka puolelta, myöskin alapuolelta, tiheäkarvaiset. Varpaat hyvin kaareutuneet. Päkiät ovat kimmoisat ja paksut.

TAKARAAJAT

Yleisvaikutelma:

Voimakkaasti kulmautuneet. Takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset.

Reidet:

Pitkähköt, leveät ja lihaksikkaat.

Polvet:

Eteenpäin suuntautuneet, polvikulma on selvä.

Kintereet:

Melko matalat. Kinnerkulma on selvä.

Välijalat:

Melko lyhyet, pystysuorat ja yhdensuuntaiset.

Takakäpälät:

Kuten etukäpälät

LIIKKEET:

Vapaat, joustavat, väsymättömät ja tasapainoiset. Kestävä ravi. Nopeassa ravissa taipumus yksijälkisyyteen.

Nahka:

Kauttaaltaan tiivis, poimuton.

KARVAPEITE

Karva:

Peitinkarva keskipitkää tai pitkää, suoraa, melko pystyä, karheaa; pohjavilla hienoa ja tiheää. Karva on usein tuuheampaa ja pitempää kaulassa, rinnassa ja reisien takaosassa.

Väri:

Musta eri sävyissään, jopa harmahtava tai parkinruskea. Usein yleisväriä vaaleampaa, harmahtavaa tai ruskehtavaa väriä päässä, rungon alaosassa ja raajoissa. Valkoisia merkkejä voi esiintyä kaulassa, rinnassa ja raajoissa. Pohjavilla on mustaa, harmaata tai ruskehtavaa.

KOKO:

Ihannesäkäkorkeus uroksilla 51 cm, nartuilla 46 cm, sallittu poikkeama ±3 cm.

VIRHEET:

Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin sekä kykyyn toimia perinteisessä käyttötarkoituksessa.

  • Epäselvä sukupuolileima
  • Velttokärkiset korvat
  • Mustilla koirilla hyvin vaaleat silmät
  • Kippura selän päälle kaartuva häntä
  • Pehmeä, laineikas tai rungonmyötäinen karvapeite
  • Pohjavillan puute.
  • HYLKÄÄVÄT VIRHEET:

  • Vihaisuus tai liiallinen arkuus
  • Selvästi epänormaali rakenne ja käyttäytyminen
  • Ylä- ja alapurenta
  • Luppakorvat
  • Värit; sininen, soopeli ja keltainen
  • HUOM:

    Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin.

    Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

    HISTORIA

    Lapinporokoiran kantamuotona voidaan pitää esihistorialliselta ajalta lähtien Skandinavian pohjoisosissa olleita koiria. Rodun alkuperästä on kuitenkin myös keskusteltu paljon, koska lapinporokoira poikkeaa selvästi perinteisistä pystykorvista (joilla on neliömäinen rakenne, kippura häntä ja runsas karvoitus).

    Ensimmäiset tiedot Lapissa harjoitetusta poronhoidosta ovat vasta 1500-1600-luvuilta ja ensimmäiset merkinnät poroja paimentavista koirista ovat vuonna 1674 ilmestyneessä Lapponia-kirjassa.

    Lapinporokoira on rotuna ikivanha, mutta säännöllisen kenneltyön piiriin vasta 50-luvulla tullut rotu, jonka jalostusta yritettiin käynnistää jo 1930-luvun lopulla. Näkyviä tuloksia ei silloin vielä saavutettu.

    Toisen maailmansodan loppuvaiheessa käyty Lapin sota evakkoreissuineen oli tuhoisa isku porokoirille. Poroa paimentavan koiran jälleenrakennus alkoi varsinaisesti 1959; tuloksena oli lapinporokoira, jonka rotumerkit Kennelliitto vahvisti v. 1966.

    Toinen uhka porokoirien säilymiselle oli moottorikelkkojen tulo poronhoitotyöhön. Tämä aiheutti sen, että porokoirat syrjäytyivät käytännön työstä ja samalla poromiesten mielenkiinto porokoiraa kohtaan väheni.

    Mm. palveluskoirakoeoikeuksien saaminen ja rodun hyvä terveystilanne näyttää kuitenkin lisänneen rodun suosiota ja vuosittaiset rekisteröinnit ovatkin ilahduttavasti lisääntyneet.

    Luonne:

    Lapinporokoiralla on paimentavan työkoiran luonne; se kaipaa paljon liikuntaa, ulkoilua ja toimintaa. Rotumääritelmänsä mukaan lapinporokoira on tottelevainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palvelushaluinen, työssään herkkähaukkuinen. Haukkuminen on paimentavalle porokoiralle vain ja ainoastaan työväline, ei itsetarkoitus. Tässä suhteessa se muistuttaakin aidosti enemmän paimen- ja palveluskoiraa, kuin perinteistä pystykorvaa. Mikäli perheessä ei paimennettavaa olisikaan, voi koiran työhaluja purkaa tottelevaisuuskentillä, -kokeissa, agilityssa, pelastus- ja palveluskoirakokeissa, lenkkeilemällä, vaelluksilla, ihan mitä tahansa...

    Lapinporokoira sopii mainiosti toimintaan jos toiseenkin. Lapinporokoiran vilkas, älykäs ja itsenäinen luonne tekee siitä kiinnostavan koulutettavan. Kokenut porokoirakasvattaja onkin sanonut: "Muista, että koirasi tekee kaikkensa miellyttääkseen sinua. Jos se tekee jotain väärin, olet itse tehnyt virheen."

    Porokoiralla on ollut ja on yhä edelleen tärkeä tehtävä pohjoisen työkoirana. Se on koirana kehittynyt ja muovautunut vastaamaan yhä ankarimpiin vaatimuksiin. Kotimaisista paimenpystykorvista porokoira lienee tänäkin päivänä eniten alkuperäiseen työtehtäväänsä käytetty rotu, joka pystyy itsenäiseen työskentelyyn. Tyypillisen sisukkuutensa se osoittaa myös työssään.

    Ulkonäkö:

    Muihin pystykorviin verrattuna lapinporokoira muistuttaa tyypiltään paimenkoiraa runkonsa pituuden, riittävien raajakulmausten ja matalahkon hännänkantotapansa perusteella. Nykyisin lapinporokoiralle sallitaan rotumääritelmän mukaan myös pitkä karva.

    Lapinporokoira on keskikokoinen (narttujen keskikoko 46 cm, urokset 51 cm), selvästi korkeuttaan pidempi koira, jolla on tarkoituksenmukaisesti kulmautuneet raajat ja kestävä olemus. Pitkähkörunkoisena ja kulmautuneena koirana se on tyypiltään ravaaja, jonka liike on maatavoittavaa, kevyttä ja uupumattoman vaikutelman antavaa. Työkäytössä olevan porokoiran tulisi selviytyä sadankin kilometrin pituisesta päivätaipaleesta, terve rakenne, sisukas luonne ja terveys ovat sille siis välttämättömiä.

    Yleisin peitinkarvan väri lapinporokoiralla on mustana erilaisin vaaleammin värimerkein. Myös parkinvärisiä (ruskeita) koiria esiintyy; vaaleammilla värimerkeillä tai ilman merkkejä, täysmustia, mustia harmain merkein, erisävyisiä harmaita jne. Lisäksi koirilla on usein valkoisia tassuja, valkoisia rintamerkkejä, jopa kauluksia ja kuonopiirtoja. Rinnassa esiintyvät valkoiset merkit ovat hyvin yleisiä.

    Terveys:

    Lapinporokoiria on nykyään ryhdytty entistä enemmän tutkimaan; lähinnä dokumentteja on lonkista, polvista ja silmistä, myös yksittäisiä kyynärnivelkuvauksia on olemassa.
    Sivun alkuun

    Copyright © Lappalaiskoirat ry 2017